Suosikit
Palvelu

Kunnallinen varhaiskasvatus päiväkodissa

Päiväkodit tarjoavat koko- ja osapäiväistä varhaiskasvatusta alle kouluikäisille lapsille. Lapsiryhmiä muodostettaessa otetaan huomioon lasten ikä ja kehitys.

Päiväkodeissa noudatetaan Lappeenrannan varhaiskasvatussuunnitelmaa. Varhaiskasvatuksessa lapsen kehitystä ja oppimista tuetaan lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Lapsen kannalta on tärkeää, että tuki muodostaa johdonmukaisen jatkumon varhaiskasvatuksen aikana sekä lapsen aloittaessa esiopetuksen. Päiväkodeissa annetaan myös erityisvarhaiskasvatusta silloin, kun lapsi tarvitsee tavallista enemmän tukitoimia.

Lappeenrannassa on 15 kunnallisen päiväkodin lisäksi 7 yksityistä päiväkotia, joilta kaupunki ostaa palveluja. Päiväkotien aukioloaika on yleensä klo 6.30 – 17.00 ja tarvittaessa klo 6.00 – 17.30. Pyydämme huoltajilta todistuksen vuorotyöstä varhaiskasvatuspaikan hakemisen yhteydessä.

Ympärivuorokautista hoitoa tarjotaan Keltun päiväkodissa. Vuorohoitoa tarjotaan Joutsenon, Hovinpellon ja Sammontalon päiväkodin Skinnarilan toimipisteessä.

Lasten päiväkodit sijaitsevat neljällä varhaiskasvatuksen alueella. Suluissa yksityiset päiväkodit kyseisellä alueella.

  • Joutseno - Lauritsala: Joutseno, Pulp, Hovinpelto, Lauritsala ja Pontus (Pilke Kuutti)
  • Kesämäki: Kesämäki, Snellman, Voisalmi
  • Kimpinen: Karhuvuori, Kelttu, Myllymäki ja Peltola (Tirikan päiväkoti, Touhula Tirilä ja päiväkoti Omenapuu)
  • Sammonlahti: Kourula, Lappee ja Sammontalo (Pilke Norppa, Steinerpäiväkoti Tontuntupa ja Touhula Lappeenrannan kampus)

Toimintaohje

Tee Lappeenrannan kaupungin varhaiskasvatuksen verkkoasioinnissa sähköinen varhaiskasvatushakemus viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan. Jos varhaiskasvatuksen tarve ei ole ennakoitavissa äkillisen työnsaannin, opintojen tai koulutuksen aloittamisen takia, hae varhaiskasvatuspaikkaa niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Tee erillinen hakemus jokaisesta varhaiskasvatukseen hakevasta lapsesta. Saat halutessasi kuittauksen sähköpostiisi hakemuksen onnistuneesta lähetyksestä.

Lisätietoa saat varhaiskasvatusyksikön johtajalta ja varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on maksullinen.

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Varhaiskasvatuslaki

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540

Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180753

Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161503