Suosikit
Palvelu

Kunnallinen varhaiskasvatus perhepäivähoidossa

Vanhemmat voivat hakea lapselleen varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella kunnallisesta perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoito hoitajan kodissa on yksityiskodissa tapahtuvaa varhaiskasvatustoimintaa.

Perhepäivähoitoa voidaan toteuttaa myös lasten omassa kodissa. Toiminta voi olla joko yhdessä tai useammassa perheessä tapahtuvaa, ja hoitorenkaassa voi olla mukana enintään kolme perhettä. Toiminta edellyttää hyvää yhteistyötä ja joustavuutta kaikilta osapuolilta. Ruokahuollosta vastaa vuorollaan aina se perhe, jonka kodissa ollaan.

Perhepäivähoitajan lapsiryhmässä voi olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa eri-ikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen, omat alle kouluikäiset lapset mukaan luettuina. Hoitaja valmistaa lapsille ruoan. Jokaiselle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma.

Perhepäivähoidon pieni ryhmäkoko antaa mahdollisuuden lasten yksilölliseen huomioimiseen ja läheiseen yhteistyöhön vanhempien kanssa.

Perhepäivähoitajat tekevät yhteistyötä alueensa muiden hoitajien kanssa lapsiryhmän tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan.

Jokaiselle lapselle sovitaan tarvittaessa oman hoitajan lomien ja muiden vapaiden ajaksi varhaiskasvatuspaikka, joka voi olla päiväkoti tai toinen perhepäivähoitaja.

Perhepäivähoidossa noudatetaan Lappeenrannan varhaiskasvatussuunnitelmaa. Varhaiskasvatuksessa lapsen kehitystä ja oppimista tuetaan lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Lapsen kannalta on tärkeää, että tuki muodostaa johdonmukaisen jatkumon varhaiskasvatuksen aikana sekä lapsen aloittaessa esiopetuksen. Perhepäivähoidossa annetaan myös erityisvarhaiskasvatusta silloin, kun lapsi tarvitsee tavallista enemmän tukitoimia.

Toimintaohje

Tee Lappeenrannan kaupungin varhaiskasvatuksen verkkoasioinnissa sähköinen varhaiskasvatushakemus viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan. Jos varhaiskasvatuksen tarve ei ole ennakoitavissa äkillisen työnsaannin, opintojen tai koulutuksen aloittamisen takia, hae varhaiskasvatuspaikkaa niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Tee erillinen hakemus jokaisesta varhaiskasvatukseen hakevasta lapsesta. Saat halutessasi kuittauksen sähköpostiisi hakemuksen onnistuneesta lähetyksestä.

Lisätietoa saat varhaiskasvatusyksikön johtajalta ja varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.

Maksullisuuden tiedot

Palvelu on maksullinen.

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Varhaiskasvatuslaki

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540

Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180753

Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161503